vaikka ympärilläni on monia rakkaita ystäviä ja sukulaisia, tunnen itseni todella yksinäiseksi. musta ei oo koskaan tuntunut näin tyhjältä. se tärkein puuttuu mun viereltä. se, joka saa mut aina nauramaan. se, joka jaksaa aina kehua ja kannustaa. se, jonka kainaloon voin paeta maailman kohdellessa kaltoin. se, joka on opettanut mut arvostamaan itseäni. se, joka haluaa vaan että mulla on kaikki hyvin. se, joka rakastaa mua ja se jota rakastan tavalla jota en kuvitellut olevan olemassa.
tu n'est pas seule, je suis avec toi, t'inquiètes, reda sanoi itkiessäni aamuyön tunteina ennen koneen lähtöä. noita sanoja olen toistellut mielessäni aika usein, niistä saa yllättävän paljon voimaa. me tehdään tää meidän takia on toinen aika hyvä. ikävästä ei vaan silti pääse mihinkään. nukahdan itkuuni ja herätessäni samat kyyneleet valuvat poskilleni.
olispa jo se hetki, että oot täällä. mua pelottaa, ettei se saavu koskaan. pelkään, että jotain sattuu, menee pieleen. pelkään, että mun sydän särkyy.
hobi, nabghik mot3lik.
No comments:
Post a Comment